
Sadun taikaa syyskauteen!
29.8.2016 / Ei kommentteja / Tagit: Essi Luttinen, Hyvinkään Orkesteri, Hyvinkääsali, Janne Mertanen, Petteri Iivonen, Tuomas PiriläHyvinkään Orkesterin syyskaudella noustaan satumaisiin sfääreihin, ihastutaan uudelleen tuttuihin tarinoihin ja sukelletaan ennenkuulumattomiin sankarilegendoihin!
Syyskauden teema alkoi muotoutua kahden pääidean ympärille. Einar Englund 100 -juhlavuoden kunniaksi syyskauden ohjelmistoon kaavailtiin jo hyvän aikaa säveltäjän itsensä kokoamaa sarjaa elokuvan ”Valkoinen peura” musiikista. Suomalaisessa, vuonna 1952 ensi-iltansa saaneessa kauhufantasiassa musiikilla on oleellinen osa, kun Lapin komeassa maisemassa yksinäisestä Piritasta muotoutuukin miehiä tuhoava mystinen valkoinen peura. Toinen syyskauden pääideoista kietoutui marraskuisen Soitinsäätiö-konsertin ympärille, kun kapellimestarimme Tuomaksen suunnitelmissa oli jo pitkään välkkynyt Rimski-Korsakovin ”Scheheradzade” 30-vuotisjuhliaan viettävän Hyvinkään musiikkiopiston soitinsäätiön juhlakonsertin orkesterinumeroksi. Niinpä näiden kahden vahvasti satuihin pohjautuvan sävelteoksen myötä koko syyskauden teema oli valikoitunut kuin itsestään!
Valkoisen peuran rinnalla syksyn avajaiskonsertissa matkataan norjalaisista kansantarinoista ammentavan Henrik Ibsenin näytelmäsankarin ”Peer Gyntin” seikkailuihin. Konsertin solistina puolestaan loistaa upea Petteri Iivonen muhevan romanttisen Tsaikovskin viulukonserton parissa. ”Valkoista peuraa” värittävät lisäksi otteet Erik Blombergin ohjaamasta elokuvasta.
Soitinsäätiön hyväntekeväisyyskonsertin solistiksi saamme syksyllä Tähdet, tähdet -tv-ohjelmassa nähtävän mezzosopraano Essi Luttisen. Itämaisen taruston legendaarisesta Scheheradzadesta kertoo paitsi rakastettu Rimski-Korsakovin sinfoninen runoelma, myös Maurice Ravelin samanniminen laulusarja. Konsertin alussa puolestaan matkataan alkusoiton sävelin Lahoren kuninkaan hoviin.
Joulukuun alussa, itsenäisyyspäivän aaton tunnelmissa vuorossa ovat Hyvinkään Orkesterin syksyn lastenkonsertit. Keväällä Helsingissä kantaesitetty kamarimusiikkifantasia ”Merenkuningatar ja hänen poikansa” vie kuulijansa merenkuninkaan valtakuntaan, sinivalkoiseen aallokkoon ja Anni Swanin satuun vuodelta 1905. Iltakonsertin lisäksi konsertti esitetään päivällä kaikille kaupungin ekaluokkalaisille osana Hyvinkään kaupungin Kulttuuripolkua.
Vuoden viimeisten konserttien solistina nähdään huikaiseva pianisti Janne Mertanen. UV-konsertit, kuten kaikki muutkin Orkesterin syyskauden konsertit, johtaa kapellimestari Tuomas Pirilä. UV-konserttien ohjelmisto rakentuu tuttujen legendojen ympärille ja etenkin vuoden viimeinen ilta on täynnä sadunhohtoista taikaa…
Sydämellisesti tervetuloa syksyn konsertteihin!